tiistai 15. joulukuuta 2020

Korvapuustit, oma resepti

 

Tein eilen ensimmäistä kertaa korvapuusteja reseptillä, jonka kehittelin itse. Vähän olin huolissani, että miten tässä käy kun jätin taikinasta sekä sokerin että voin pois - hyvin kävi!

6/5 sanoin itse, lapset vain 8/10, mutta kannattaa kokeilla. Näitä syödessä voi olla hitusen parempi omatunto.



Taikina;

5dl maitoa (käytin raakamaitoa naapuritilalta)
1 pala (50g) hiivaa
1 tl suolaa
1,3 dl hunajaa
15dl (luomu)vehnäjauhoja
0,5 dl rypsiöljyä

Täyte;

kaakaojauhetta ja sokeria

Voiteluun kananmuna tai pari viiriäisen munaa

  1. Liuota lämpimän maidon joukkoon hiiva, suola ja hunaja.
  2. Lisää noin 8dl vehnäjauhoja, vaivaa muutama minuutti, että taikinaan tulee hyvä sitko.
  3. Lisää loput jauhot vähitellen koko ajan alustaen. Älä vaivaa liikaa, taikinan tulee olla pehmeää. Jauhojen määrä ohjeessa ei ole millilleen, lisää tai vähennä sen mukaan miltä taikina tuntuu.
  4. Lisää viimeiseksi rypsiöljy ja vaivaa kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Lisää tarvittaessa jauhoja.
  5. Peitä taikina ja anna kohota kaksinkertaiseksi.

  6. Jaa kohonnut taikina kahteen osaa. Kauli puolikas suorakaiteen muotoiseksi levyksi.
  7. Levitä levylle rasva. Tähän olisin laittanut voita tai oivariinia, mutta ei kaapista löytynyt... olin pakotettu käyttämään kasvirasvalevitettä ja arvelin, että nyt viimeistään on kaikki pilalla, mutta ei. Aivan hyvä näin ja taas piirun verran vähemmän epäterveellinen eli sitä käytän jatkossakin.
  8. Sirottele päälle kaakaosokeriseos. Älä pihtaile.
  9. Pyöritä levy rullalle, nipistele saumakohta kiinni ja käännä alapuolelle.
  10. Leikkaa pötkylästä paloja viistosti, vuorotellen vasemmalle ja oikealle. Tulee nelikulmaisia paloja, joista toinen pää leveämpi ja toinen kapeampi.
  11. Nosta pala leveä sivu alas päin ja paina lyhyt sivu pohjaan asti kahdella sormella ja vedä sormilla viiva pohjalle. Näin pulla ei aukea uunissa.
  12. Laita pullat pellille vielä vähäksi aikaa kohoamaan ja voitele munalla.
  13. Kypsennä 225 asteessa noin 8 minuuttia, aika riippuu uunista, joten tarkkaile.


Täytteessä sen salaisuus




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viherkasveista - näitä osaa hoitaa kaikki

 Todella usein kuulen sanottavan, että ei osata hoitaa viherkasveja. "En minä voi ottaa mitään kasvia, kuolee kumminkin." Viherkas...