Nick brown

 Näistä minun ei pitänyt kirjoittaa mitään, mutta kun tänään kävelin kanalasta ulos niin siinä oli heti oven takana yksinäinen kana hengailemassa ja sain siitä jopa kuvan, niin kirjoitetaan sitten 😊

Meille on kaikki  muut tulleet siitosmunina paitsi nämä kuusi nick brownia. Miehen työkaverin vanhemmilla on ollut näitä kesäkanoina mökillä, syksyllä sitten ollut uuden paikan etsintä tai kanasopan teko. Totta puhuen en tiedä minne ovat aiemmin päätyneet. Syksyllä -19 työkaveri oli alkanut miehelle puhua, että ottakaa te ne. Ensireaktio oli, että ei. En yleisesti ottaen ota mitään lintuja tauti- ja loisriskin takia. Nämä olivat kuitenkin muuttaneet juuri munintansa aloittaneina nuorina valvonnan alaiselta tilalta ja esim. salmonellatestit oli otettu. Kanat olivat asuneet todella syrjässä siellä mökillä aidatussa tarhassa eli eivät ole olleet kontaktissa kenenkään naapurin kanan kanssa, eivät edes pihalla vapaana. Näin riskin aika pieneksi ja lupasin, että otetaan ne sitten.

Niin meille muutti Mari, Irma ja .... apua, olen unohtanut kolmannen nimen. Kolme nick brown tyttöä kumminkin. Laitoin heidät wyandottejen kanssa samaan ja sinne solahtivat tuosta vain, olivat kuin olisivat aina porukassa olleet. Mukavia, rohkeita tyyppejä.

Seuraavana syksynä taas alettiin kysyä paikkaa kanoille ja olin hieman nihkeä, koska meillä jo on jonkin verran lintuja ja itsellä on enemmän intoa muihin rotuihin. Toisaalta edelliset kanat olivat niin mukavia ja kun painostusta oli niin tulkoon sitten. Sellainen ehto laitettiin, että ensi keväänä jos ottaisivat nämä takaisin eivätkä uusia kanoja. Salmonellatodistuksesta huomasin, että olivat eri paikasta kuin viime vuotiset ja nimet unohdin samantien.

Uudet tulokkaat muuttivat Sysin ja Sirpun kanssa samaan. (Sysi ja Sirppu ovat nick brownin ja plymouth rockin rakkaudenhetelmiä, jotka wyandotte hautoi. Se on ihan oma tarinansa, ehkäpä kerron joskus.) Plussaa oli se, että Sirppu sai enemmän kanoja kuin vain yhden ja innostuikin kovasti lisäleideistä. Taas solahtivat uuteen parveen tuosta vain. Hiukan olin huolissani, koska Sysin ja Sirpun kanssa asuu samassa meidän poikamiesviiriäiset, että josko kanat kiusaavat niitä. Huoli oli aiheellinen ja enemmänkin. Ne paski***et söivät elävältä yhden viiriäisen. Oli niin kammottava näky kun huomasin, että viiriäinen makaa maassa, menin katsomaan ja tajusin, että siitä puuttui isoja paloja lihaa koko selän alueelta. Ja se oli yhä hengissä. Meidän on ollut aina todella vaikeaa lopettaa tipuja/viiriäisiä, mutta ei tällä kertaa. Nyt kävi niin äkkiä kuin ikinä pystyttiin. En pysty kuvailemaan miltä tuntui, mutta jokainen varmaan arvaa.

Niskaperseotteella latasin kaikki kanat plymouth rockien häkkiin. Mietin, että jos plymarit kurmoottaa niin ihan sama. Sirppu ei hommaa hyvällä katsonut, hetken sai nauttia omasta rouvaseurasta, mutta ilo loppui liian lyhyeen. Vaan minkäs teet. Plymouth rockit ja seramakanat toivottivat uudet kanat tervetulleeksi samantien ja parvi on elellyt sovussa.

Tehareiden luonteesta usein saa lukea negatiivista, mutta omat kokemukseni ovat olleet toista (tähän asti). Minun ihan ekat kanat olivat dekalbeja ja ne olivat kilttejä. Kyllä se kumminkin taitaa vähän niinkin olla, että osaavat häijyjäkin olla, tuntuu että mielellään kiusaavat pienempiä ja/tai nuorempia. Samankokoisten kanssa taas näyttävät olevan aivan hyvää pataa.

Luonteeltaan muuten ovat rohkeita ja reippaita, kyllä usein on nick brown se joka ekana ulos juoksee ja kulkee perässä. Munivat joka päivä herkullisen, tumman ruskean munan. Tällä hetkellä ovat oikeastaan ainoat munijat. Rehua menee tajuton määrä koko ajan, mutta munia ei paljon kiitokseksi näy.... Wyandottet ovat pitäneet jo kauan taukoa eivätkä rokitkaan montaa viitsi pyöräyttää, joku muna joskus ja jouluna. Sysi sen sijaan munii joka päivä kuten äitinsäkin ja sen takia itselläni on pieni kiinnostus mixeihin. Olen pohtinut josko hautoisin nick brownin ja wyandotten risteytyksiä. 

Terve! Mitä kuuluu?